Torstaina Yhdysvalloissa tapahtuneessa kouluammuskelussa kuoli viisi ihmistä. 16-vuotias ampuja oli koulun entinen oppilas.
Turistit kyselevät ahkerasti neuvoja Suomi-baarista. Matkaoppaan tavoittaa nykyään usein pelkästään chatin kautta eikä ...
Israelin ensimmäisistä vaaleista lokakuun 7. päivän iskun jälkeen on tulossa äärimmäisen tiukat. Hallitusta voi olla vaikea ...
Käytännössä Trump kertoo kumoavansa näiden pakotteiden soveltamisen. Trumpin suunnitelmissa on kumota pakotteita, joista ...
Pohjois-Korea on testannut vedenalaista tekoälyllä ohjautuvaa torpedoa, kertoo maan valtiollinen uutistoimisto KCNA. Testin ...
Tammikuussa 1965 Anita kohtasi tulevan puolisonsa diplomi-insinööri Tuomo Ilomäen tansseissa Helsingin Museokadulla. Pari ...
Suomi on pitkään ollut asunnottomuuden vähentämisessä kansainvälinen esikuva. Olimme pitkään poikkeus: maa, jossa ...
Patokallion mukaan EU:n tulisi kilpailutilanteessa tukea turvallisuusneuvostoon vain omia jäseniään.
Asunnottomuutta edeltävät usein taloudelliset vaikeudet, vuokravelat tai muut elämän ongelmat. Siksi asunnottomuutta tulee ...
Laki ei määrää, että pitäisi nimittää erillinen taloyhtiön turvallisuusvastaava, turvallisuuspäällikkö, suojelujohtaja tai ...
Viime kesänä ja tänä syksynä olen asioinut pikaruokaravintoloissa Espoossa, Helsingissä ja Tuusulassa. Asiointi niissä ei ...
Noissa raaoissa hedelmissä, jotka kypsytetään keinotekoisesti, ei ole juurikaan vitamiineja ja makua. Ei ainakaan sellaisia, mitä hedelmät sisältävät saadessaan olla koko kasvukauden ...