Mukavaa syyslomapuuhaa alakouluikäisille tarjoava Meri-Vakan 4H-yhdistyksen päiväleiri käynnistyi maanantaina Yhteisötila ...
Suomen Majakkaseuran perinteinen syyskiertue saapuu Uuteenkaupunkiin keskiviikkona 14.10. Ilmaisesitys pidetään ...
Varsinais-Suomen hyvinvointialue lopettaa ensi vuoden aikana Kustavin sote-pisteen sekä muista pientä asiakasmäärää ...
Naantalin Karvetin jalkapallokentän yhteydessä olevat WC-tilat ovat joutuneet toistuvan ilkivallan kohteeksi. Etenkin ...
Suomessa on samanaikaisesti tällä hetkellä sekä laaja työttömyys että yritysten osaajapula. Koulutuksen ja jatkuvan oppimisen yksi keskeinen tehtävä olisi varmistaa, että työ löytäisi tekijänsä.
Lionsklubien valtakunnallinen Punainen Sulka -keräys on alkanut ja kestää vuoden loppuun. Edellisestä kymmenen vuotta sitten järjestetystä keräyksestä kertyi lähes kolme miljoonaa euroa Suomen nuorill ...
Mietoisten Maamiesseurantalolla oli iloinen ja lämmin yhteisöllinen ilta lauantaina, kun Mikko ja Kalle Alatalo esiintyivät ...
Olen sairastanut Ruusun vuosia sitten – streptokokki -bakteeri ei kuitenkaan verestä katoa. Jostain syystä bakteeri silloin tällöin voimistuu ja syntyy bakteeritulehdus.
Vehmaa on ollut suosittu paikka myös muualta tulleille nuorille. Yksi syy on se, että nuorisotila on perjantaisin avoinna verrattain pitkään, puolille öin saakka. Parhaimmillaan nuorisotiloissa on sil ...
Pirttivuori sijaitsee muutamia kilometrejä Taivassalon taajamasta etelään. Länsireunalta vuori rajoittuu peltomaisemiin.
SB Naantali jatkoi vahvoja otteitaan salibandyn 2. divisioonassa kaatamalla lauantaina raumalaisen SalBa 2:n kotikentällään maalein 7–3. Naantali jatkaa sarjakärjessä neljän pisteen erolla FoSuun. Aat ...
Vallan Maukkaan tilamyymälä muuntui itsepalvelumyymäläksi, jossa on tuotteita Vemoksesta tutuilta tuottajilta.