Liian moni Suomeen töihin tullut lähtee muutamassa vuodessa. Menetämme samalla osaamista, yrityksiä ja työpaikkoja.
Metalliyhtye Nightwishin solisti Floor Jansen jättää yhtyeen. Nightwish kertoo asiasta Instagram-julkaisussaan.
Eron jälkeen toinen vanhempi voidaan välineellistää pelkäksi elatusvelvolliseksi ja toinen lapsen arjen portinvartijaksi.
Voisimme toki päättää, ettei Suomi halua datakeskuksia. Silloin pitää kuitenkin olla rehellinen siitä, mitä oikeasti päätämme ...
Sometrendit tyhjentävät kauppojen hyllyjä. Kuluttajan ei tarvitse ennustaa, mitä hän haluaa ensi viikolla. Kauppiaan täytyy.
Yritysten etätyökäytännöt ovat jälleen puhuttaneet voimakkaasti tänä syksynä. Aihe nousi keskusteluun etenkin sen jälkeen, ...
Ainakin 17 oppilasta kuoli koulun katon romahdettua Pakistanin Peshawarissa torstaina. Kuolleet oppilaat ovat kaikki alle ...
Asiassa on useita kouluikäisiä asianomistajia. Miehellä on aiempaa rikoshistoriaa vastaavista tapauksista, poliisi kertoo.
Azerbaidžanin uudet koulupukusäännöt ovat aiheuttaneet voimakkaan vastareaktion, kun koulut ovat alkaneet estää hijabia ...
Rangaistusta lievensi Ekpan poliittisten tavoitteiden hyväksyttävyys ja hänen laatimansa Biafran valtion peruskirja.
Helsingin vuokramarkkinat kääntyvät vuokranantajien eduksi jo kahden seuraavan vuoden aikana, laskee kiinteistöalan ...
Satu Rämön Islanti-sarja myy painoksia, eikä loppua näy. Jännityksen sijaan vetovoima perustunee henkilökuvaukseen.